Olen doulana edelleen tuore, ainakin synnytysten lukumäärää katsoen. Tapani tehdä doulan työtä on sellainen, että kasvan ja kehityn doulana hyvin syvästi jokaisen doulasuhteen ja doulana todistamani synnytyksen myötä. Vaikka aika ajoin mieli lähtee vertailemaan muihin, lukuisissa synnytyksissä olleisiin douliin, on kuitenkin tämä kasvun matka ja mitta itselleni tärkeämpi kuin synnytysten määrä. Näin kun asiaa ajattelen, olen sittenkin aina oikean verran ja riittävästi kokenut ja valmis doula kuhunkin tulevaan synnytykseen. Enkä itseasiassa haluakaan kiirehtiä ja ahnehtia sen enempää, kuin mihin minulla on resursseja. Haluan pystyä antamaan perheelle ja itselleni sen ajan ja panostuksen, jonka koen olevan tarpeen.
On aika vaikeaa ellei mahdotonta sanoin selittää, minkälainen prosessi perheeseen tutustuminen, odottajan kannattelu ja päivystysviikkojen henkinen matka oikein on. Olen todella etuoikeutettu saadessani kulkea sen pienen mutta niin merkittävän matkan jokaisen perheen kanssa, joka on minut valinnut mukaansa. Meitä doulia yhdistää moni asia, mutta jokainen meistä on kuitenkin jollain tapaa omanlaisensa. Tutustuessa perheeseen, kysyn heiltä, miksi juuri minä olisin heille sopiva doula. Tällä kysymyksellä haluan ensinnäkin herättää odottajan miettimään, mitkä asiat hänelle ovat tärkeitä sekä tunnustella sitä, olenko minä oikea henkilö vastaamaan niihin toiveisiin.
Jokaisen doulauksen kohdalla tulen oppineeksi tai opiskelleeksi jotakin uutta: muistuttelen mieleen jonkin tiedon, tekniikan tai perehdyn aivan uuteen yksityiskohtaan. Kasvu on siis osin juurikin tällaista tiedollista oppimista. Olen havainnut, että valmennustapaamiset ja aivan erityisesti päivystyksen lähestyminen herättävät kuitenkin itsessäni aina jotakin tunteita ja joskus isompiakin mielen prosesseja. Samalla kun varmistan lapsenhoidon, työjärjestelyt, eväät ja muut tarvittavat päivystysreppuun, saatan tehdä paljonkin kehollisia harjoituksia, tutkailla vanhoja valokuvia tai tehdä kuvaa. Käsitellä pintaan nousseita ajatuksia ja tunteita. Synnytyksessä taas olen sitten täysin läsnä synnyttäjää varten ja hänen palveluksessaan.
Doulan on syytä käsitellä omat synnytyskokemuksensa riittävästi ennen doulaksi ryhtymistä. Tämä siksi, ettei repussamme olisi sellaisia kokemuksia, jotka hyppäisivät hallitsemattomasti esiin. Siitä huolimatta, että itsekin olen näin tehnyt, syntymän odottelu ja syntymän todistaminen vaikuttavat meihin aina. Elämässä ja työssä tapahtuu myös koko ajan kaikenlaista, ja myös näiden muiden teemojen tiedostaminen ja käsittely on tärkeää, jotta doula tuo synnytystilaan hyvää ja turvallisuutta lisäävää energiaa – ja pystyy purkamaan ja jättämään muut asiat pois synnytystilasta. Minusta tämä on ihana osa työtäni: mahdollisuus kehittyä ja kasvaa doulana ja minuna.