Lantionpohjan höyrytys

Lantionpohjan höyrytys on hellävarainen mutta usein hyvin vaikuttava itsehoivan muoto. Suosittelen kuitenkin tekemään sen ensimmäisen kerran ohjatusti ja huolelliseen kiertoanalyysiin pohjautuen. Näin saat mahdollisimman hyvän ja turvallisen ensikokemuksen höyrytyksestä! Doula Miinan on kouluttanut Kukoistava kuukautiskierto/Alessandra Sarelin (Kohdun hoitaja -kurssi ammattilaisille, 2023).

Lantionpohjan höyrytystä on tehty maailmanlaajuisesti ja se on vanha, perinteinen hoito – perinne, joka valitettavasti on katkennut useimmissa kulttuureissa. Kuitenkin myös pohjoismaissa ja Suomessa on höyrytyksiä tehty myös aikanaan. Monesti höyrytyksestä haetaan tukea erilaisiin kuukautiskierron haasteisiin tai kohdun alueen hoivaan esimerkiksi synnytyksen jälkeen, mutta mitään erityistä vaivaa ei todellakaan tarvitse olla. Höyrytys usein vähintäänkin rentouttaa ja on lempeä keino vahvistaa yhteyttä omaan kehoon ja lantion maljaan.

Voimaa yrteistä

Höyrytyksessä käytetään yrttikasveja, kuten Suomestakin luonnosta löytyviä poimulehteä tai nokkosta. Käyttämäni yrtit ovat itse puhtaasti keräämiäni tai Yrttipajasta ostettuja. Joissakin resepteissä käytetään sitruunan kuorta, jonka kuivaan luomulaatuisista sitruunoista.

Kenelle lantionpohjan höyrytystä suositellaan?

  • Sinulle, joka toivot raskautta mutta haluat huomioida kehoa ensin
  • Sinulle, joka olet kokenut keskenmenon ja haluat hoivaa
  • Sinulle, joka olet synnyttänyt
  • Sinulle, joka kaipaat kokonaisvaltaista huomiota kohdun alueelle
  • Sinulle, joka koet kuukautiskierrossa tai vuodossa haasteita
  • Sinulle, joka haluat syventää suhdetta kehoosi ja lantionpohjaan

Myös sinulle, jolla ei ole kohtua tai se on poistettu. Höyrytys voi silloinkin hoitaa limakalvoja ja parantaa lantionpohjan verenkiertoa.

Höyrytystä ei tehdä raskauden aikana, mutta jos koet sopivaksi, höyrytys voi toimia rentouttavana ja valmistelevana hoitona raskauden ollessa täysiaikainen ja synnytyksessä avautumisvaiheen aikana.

Ole yhteyksissä!

Kun olet kiinnostunut höyrytyksestä, ota yhteyttä! Saat sähköisen (tai halutessasi tulostaa paperisen) esitietolomakkeen, jonka avulla suunnittelen hoitokertasi ja sovimme ajankohdasta. Hoito voidaan toteuttaa kotikäyntinä tai sovitusti vastaanottona. Luottavainen ja turvallinen olo hoitotilanteessa on tärkeää ja tästä pyrin pitämään huolta aina mahdollisimman hyvin. Hoidon jälkeen on aina hieman aikaa keskustelulle. Hoito sopii useimmille, mutta ei kaikille, joten kysy lisää mikäli kiinnostuit.

Lantionpohjan höyrytys sisältää esitietolomakkeen käsittelyn etukäteen, höyrytyksen valmistelun ja yrtit, hoitotilanteen (varaa käyntiin noin 60 minuuttia). Halutessasi ohjeet jatkoon, niin voit tehdä höyrytystä itse kotona.

Hinnoittelu

49€ / 59€ kotikäyntinä

Kokemuksia

“Kokemus oli rauhaisa ja mielenkiintoinen. Tunnelma oli välitön, mutta kunnioittava ja sain lempeää ohjausta. Jäi hyvin tilaa omille ajatuksille, tuntemuksille ja reflektoinnille. Oli kiva myös seurata prosessia, miten kaikki tapahtui. Höyrytysmekko oli tosi hip ja kaunis höyrytyslaatikko”

“Ajattelin, että on varmaan vaikea pysähtyä. Siksi sanoin, että haluan jutella sun kanssa, enkä halunnut jäädä yksin siihen. Mutta sitten kun sä niin rauhallisella äänellä puhuit ja ohjasit niitä hengityksiä, niin mä olin ihan että en mä pysty puhumaan mitään. Ihana pysähdys oli. Oikein näin mielessäni miten se höyry nousee silleen kiemurrellen. Se tuntui ihanalta, niinkuin joku olisi lämpimästi halannut koko ajan. Kiitos!”